407 pv Vaimona - Sairaalakassi osa. 2

Vähiin käy - ennen kun loppuu

Sanotaanko nyt näin, että ensimmäisen sairaalakassin sisällön saatoin pakata vähän kiireellä. Taka-ajatuksena oli siis, että jos jostain kumman syystä ensimmäisessä kääntöyrityksessä olisi tapahtunut jotain, olisi minulla kassi mukana autossa. Nyt olen sitä samaista kassia ajeluttanut jo monta viikkoa ja kilometriä edestakasin kodin ja sairaalan, kaupan ja kyläpaikkojen välillä.

Viimeisen kontrollikäynnin jälkeen päätin, että nyt laitetaan nyssykät ruotuun ja kasataan se oikea ja järkevä sairaalakassi. (jos minun ajatusmaailmallani sellaisen aikaiseksi saa..)

Päätin siirtää vauvan kotiutumisvaatteet turvakaukaloon, jonka mies saa tuoda tullessaan. Vasta, kun pääsisimme kotiutumaan. Sää on edelleen vaihdellut hyvin kylmästä hyvin lämpimään, siksi laitoin mukaamme äitiyspakkauksen haalarin. Mukana on aivan ihana lippapipo ja vaatteet. Kuvan oton jälkeen äitini toi vielä ihanan nallepeiton, jonka aion ottaa myös mukaan. Toiseen kassiin pakkasin sukkia ja lapasia, joista sitten valiutuu kotiinlähtiessä parit.

Liberolaukkua päätin hyödyntää vauvatavaroihin. Mikä sitten lienee sairaalassa tarpeellista ja mikä ei niin se on sitten tyystin eri asia. Kestovaippa ja muutama kertis päätyivät mukaan. Muutama rasva-puteli ja purnukka. Vaatteita siltä varalta, että olemme sairaalassa hetken pidempää, ja muutamia vieraita käy meitä katsomassa. Halusin, että minulla on mahdollisuus pukea vauvan päälle oma pusero vierailun ajaksi. Otin senkin vuoksi vaatteita mukaan, sillä viime kerta, kun aivan pienokaista olen pukenut on - noh monen vuoden takaa. Pitää siis reipastua sairaalassa, ja tuntea että ei se lapsi rikki vaatteiden vaihdossa mene. Lisäksi rintaliivinsuojuksia ja nännikumit pakkasin tuohon kassiin.

Pitikin sotkea vielä syntymäkortit, jos vaikka joku tuttu eksyy blogiin!

Omaan kassiini pakkasin lämpöisä juttuja. Inhoan ajatusta, että minulla olisi kylmä! Nimittäin sairaalassa käyrillä käydessäni olisin tarvinnut villasukat ja peiton päälleni. Noh mukana on tietysti kotiutumisvaatteet. Löysät housut ja paita. Imetysliivit ovat vielä ostamatta, mutta sen yritän korjata ensiviikolla! Muutama pari isoja villasukkia, fleece-kylpytakki, lämpöpeitto, lämpöpussi (jo ihan ajatellen mahdollsia supistuskipuja helpottamaan) Ja muutama puteli ja purnukka ja hygieniatarvike. Suklaalevyn pala (ja kuvasta puuttuu viel miehelle oma suklaalevy) Niin ja tietysti paperia ja kynät, sekä syntymäkortit, jotka ajattelin täytellä laitoksella valmiiksi saakka ja lähettää.

Kuvasta puuttuu vielä neuvolakortti, kamera ja kännykkä, ne päätyvät pieneen käsilaukkuun, koska niitä tarvitaan vielä tässä odottelu-aikanakin.

404 pv Vaimona - Vauva tulee - olenko valmis?

Päivät alkavat käymään pikkuhiljaa vähiin ja itselle piti tunnustaa, että nyt on pakko alkaa siivoamaan! Joka päivä on yritetty ahertaa siisteyden ja vauva-juttujen eteen. Valmiiksi on saatu wc-vauvanurkkaus. Meillä siis lapsukainen aluksi tulossa samaan makuuhuoneeseen nukkumaan pinnasänkyyn. Hyvän unirytmin (ja luoton itseeni) saavutettua siirtyisi sitten toiseen huoneeseen, jota en kyllä vielä ole ehtinyt remppailla vauvaa varten.

Makuuhuoneemme yhteydessä oleva wc muutti ilmettään aivan totaalisesti. Omat putelini ja purnukkani (plus miljoonat hiusklipsut) saivat siirtyä vauvajuttujen tieltä.

Vaipanvaihto alustana meillä on vanerinen leipurinalusta. Ompelin itse pehmusteen, vanhasta petauspatjastastamme. Vaaleansiniset säilytykorit ostin vartavasten ikeasta ja jo aiemmin ostetut valkoiset metallirasiat samasta paikasta löysivät paikkansa säilytysjärjestelmästä.

kaikki vielä paketeissaan.

 

Nyt tuntuu, että tuota tavaraa on ihan hirveästi! Mutta kai kaikki paikkansa löytävät, kun vihdoin pääsee viettämään arkea vauvan kanssa. Ja tosiaan pieni sananen noista tarvikkeista. Olen ostanut itse yhden paketin rintaliivinsuojia, tutin (kuva alla) ja nännikumit. Niin ja tietysti kestovaippoja ostin käytettynä muutaman isomman satsin.
Kaikki muu on kerääntynyt ilmaisista tuotteista kuten Lastentarvikeliikkestä saatavasta BabyBoxi.sta, K-ketjusta saatavasta Libero-laukusta. Tietysti Kelan äitiyspakkauksen mukana tuli paljon kaikkia tarvikkeita ja BabyShowereillani yllätyslahjan muodossa tuli myös paljon kaikkea tarpellista. Voin tunnustaa, että oikeastaan en edes tiedä puuttuuko minulta vielä jotain tarpeellista tai onko jotain tarpeetonta ihan liikaa. Mutta sen annan selvitä ensimmäisten viikkojen aikana, kun olemme kotiutuneet takaisin sairaalasta.

Meillähän pinnasänky tuli ostettua käytettynä jo syksyllä, ja ensin sitä säilytettiin lämpimässä autotallissamme. Jouluna sänky kannettiin yhteistuumin yläkertaan (nauroin että meillä on nyt jouluseimi ihan omasta takaa) ja siinä sohvan takana olohuoneessa se vieläkin nököttää. Sänky on täyspuuta, joten vaikka kuinka sen maagisesti haluaisin paikalleen yksin siirtää, ei se minulta enää onnistu. Toivon, että se on siirtynyt viimeistään oikealle paikalleen siinä vaiheessa, kun sairaalasta olisin valmis vauvan kanssa kotiin palaamaan.

Koska pinnasänky on isompi kuin tavalliset pinnikset, tein itse vanhasta verhokapasta suojuksen reunaan, lisäki suojus peittää kätevästi itse tehtyä korokepohjalevyä ja sängyn rungon rumana näkynyttä väliä. 
Makuuhuoneessamme paikka sängylle on jo valmiina ja jo koristeltunakin. BabyShowereista saatu It´s a BOY - viiri pääsi ryijyyn kiinni ja reunoille ripustin verhot. Kehujen innoittamana ostin lidlistä ison vartalotyynyn, jota voisin käyttää imetyksessä apuna. Ja olipa tyynyliinakin jo valmiiksi sävysävyyn!

Paikka valmiina - missä sänky?

Miltä teillä muilla näyttää, onko valmistelut vielä ihan puolitiessään? Ja vinkkaa jos tuntuu, että minulta voisi puuttua jokin must have-vauvatavara!

397 pv Vaimona - Raskausajan kuvausta

Tänään saimme toteutettua kuvaukset ja saimme ikuistettua vauvamahani. Halusin ikuistaa raskausaikani siistimmin pukeutuneena. Maha-aikaan kun ei yhtään juhlia sattunut olemaan, joissa olisi pakostakin päätynyt linssiludeksi. Kaikki juhlat oli vietetty aikana, jolloin kukaan ei vielä tiennyt raskaudestani ja mahanikin oli vielä maltillisisesti kasvanut.

Ihana ystäväni suostui kuvaamaan minua. Muistelimme, kuinka teineinä hän oli ottanut poseerauskuvia minusta. Laukku oli ollut täynnä vaatteita ja rekvisiittaa, jota vaihdoimme kuvauspaikkojen mukaan. Eli samalla linjalla edelleen mentiin.
Kuvaaminen oli oikeasti vaikeaa, kuinka valo ja varjo toimivat, niin että mahakin näkyy kunnolla. Kuinkapäin ja miten minun tuli seistä että kaikki näyttäisi kuvissa hyvälle. Ja lisäksi naureskelimme, että olen ajoittanut raskauteni väärin, ympäristö kun on hyvin karu tällähetkellä. Sovimme, että parin viikon päästä yritämme uudestaan jos tilassani ei tapahdu muutosta. Jos vaikka pajunkissat olisivat kunnolla puhjenneet, saisimme ihania pääsiäiskuvia. Mutta kyllä nytkin ihania ja hyviä otoksia tuli monta! (Nyt näin sinitaivaan pois rajattuna kuvat ovat vähän hassuja, koska pelkkä keväinen karu maa jää näkyviin.) Ilmakin onneksi suosi meitä, sillä kevätaurinko porotti ja ja lämmitti kuvausten ajan. Empä olisi näin montaa kuvaa jaksanut seisoskellakkaan ulkona, ellei minulla olisi ollut lämmin.

Pakko kuitenkin tunnustaa, kuvausten jälkeen kun pääsi kotiin lepäämään, niin kyllä kolotti. Koko odotusaika on minulle ollut todella helppo. Pystyin tekemään töitä loppuun saakka, enkä sen ennemmin kolotellut, kun nyt töissä muutenkaan. Mutta kyllä sen nyt alkaa huomaamaan, että kroppaan kertynyt lisäpaino ja se, että aletaan olla jo niin lopuillaan raskaudessa alkaa vaatia veronsa.

Tämä viikko on muutenkin ollut tapahtumarikas raskauteni osalta, mutta kirjoitan siitä aiheesta vasta kun asioita on enemmän selvillä. Ei voi muuta sanoa kun jännittäviä loppurauskauden päivä eletään näillä hetkillä.

387 pv Vaimona - Voihan Perätila!

Johan on ollut tunteikas viikko!
Aloitetaan nurinkurisesti, siitä missä pisteessä asiat alkoivatin jännittää.
Olin siis nyt vasta raskausviikolls 35 tutustumassa synnytyssairaalaani, (k-hks) koska tein töitä loppuun saakka ja lomailuni alkoi vasta näin myöhään. Tutustumiskäynnit nimittäin sijoittuivat vain lauantaille, enkä töitä tehdessä sitä vapaaksi olisi viitsinyt pyytää. Toisaalta hyvä näin, aiemmin jos sinne olisin ponkaissut voisivat tuntemukseni ja tiedonkeräykseni olla vajavaisemmat.
Hymyilytti nimittäin alkuluennolta siirryttäessämme muualle, edessäoleva tyttönen kommentoi toiselle (synnytystoivekaavakkeet saatuamme), että hän menee kyllä ihan sen mukaan mitä täällä lääkäri sanoo, puheista päätellen hänellä oli laskettuun vielä reilusti kuukausia aikaa. Mutta noinhan minäkin ajattelin vielä hetki sitten. Nyt lasketun ajan hiipiessä lähemmäksi ja lähemmäksi. (Tänäänhän on ylitetty jo se maaginen viimeisen kuuauden raja!)  On ajatuksiin tullut sitä, että miten minä haluaisin lapseni maailmaan. Titysti haluan kuunnella lääkäreitä ja kätilöitä, hehän ovat tässä hommassa ykkösiä, mutta jotain pieniä asiota, joihin voisin toiveillani vaikuttaa.

Mutta tosiaan se, että miksi ylipäätään päässä alkoi pyöriä paljon ajatuksia on se, että lapsemme on perätilassa. Siellä ollaan istuskeltu jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt alkaa koittaa se totuuden hetki, miten tässä toimitaan. Tiistaina minulla oli lääkärineuvola, jossa todennettiin virallisesti perätilassa olo. Lääkäri rusenteli vähän voimakkaammin ja ultrasi, julkistaakseen tietoni todeksi. Pää on edelleen tukevasti rintani alla ja peppu ja jalat alhaalla. Ultratessa arvipainoksi saatiin 2300g ja syntymän aikoihin lapsi painaisi n.3kg. Olin ihan tyytyväinen lapsi olisi siis hyvän kokoinen, mutta kuitenkin pieni, että alatiesynnytys onnistuisi luultavammin, ainakin koon puolesta. Ei tässä, seuraavalle tiistaille (eli ensiviikolle) lääkäri aikaa sitten synnytyssairaalaan, jossa kääntöä voitaisiin kokeilla ja muutenkin minut tutkittaisiin paremmin.

Lauantaina tutustumisessa, kierroksen lopuksi kerroin esittelevälle kätilölle tilanteeni, hän kyseli tiesinkö miten lapsi istuu mahassani, kerroin ettei asiasta oltu puhuttu minulle. Sainkin ylimääräisen ultrauksen, koska hänellä oli aikaa. Edelleen todettiin lapsen olevan pää ylöspäin ja istuvan nätisti jalkojensa päällä. Asentoon hän totesi, että tämä on helpompia asentoja joista lapsi kääntyy, mutta samalla myös sen, että aika ahdasta näyttäisi jo olevan. Ihana saada lisätietoa mitä ensiviikon tiistaina tapahtuu, hän kertoi kuinka vatsaani öljyttäisiin ja lääkäri painaisi päästä ja pyllystä lasta kiertoon, ei kipeästi mutta voimakkaasti.
Yllätyksenä kuitenkin tuli, että nyt ultratessa painoarvio tippui 1915g, eli jos lapsi syntyisi tällä hetkellä hän varmaankin joutuisi tarkkailuun painonsa johdosta. Virallinen ennenaikaisuuden tai keskosen painorajahan on 2500g. Olenkin lukenut jo vähän vanhentuneesta tiedosta, että täysaikaisista sikiöistä vain 3–4 prosenttia on väärin päin.
Keskosilla perätila on yleisempi (eli ennen vko 28 syntyvät) jopa 20 prosenttia. Ennenaikaisissa synntyksissä (eli ennen vko 37 syntyvät) perätilaprosentti on 10–12%. Tässä hetkessä kuuluisin siis tukevasti tuohon viimeiseen 10-12 prosenttiin.

Olenkin siis ristiriitaisissa tunnelmissa, odotanko vaan kiltisti ensiviikkoon ja kääntöön mitä tapahtuu. Vai pitääkö minun varmuudeksi miettiä kahta erilaista strategiaa syntymään. Se että lapsi syntyy perätilassa tai se, että se saadaan kääntymään ja tulee normaali synnytys. En sano etteikö mikätahansa lopputulema minua jollaintapaa jännittäisi, onhan tämä aivan uusi ja ihmeellinen kokemus.

Koko raskauden ajan olen ajatellut, että lapsi syntyy tietysti alatiesynnytyksenä. Mahdollinen perätila kuitenkin rajoittaa sitä, lantioni on oltava riittävän suuri (ja sikiön on oltava painoltaan alle neljä kiloa, tämä ei näillä näkymin ehdi millään minulla poksua rikki)
Lisäksi perätilalapsen alatiesynnytyksessä äidin täytyy olla erityisen aktiivinen, koska kaikkia apupävileitä, joita pää edellä syntyessä voi käyttää ei perätilalliseen voi soveltaa. Perjaatteessa äidin täytyy jaksaa ponnistaa lapsi omin voimin maailmaan. Eli osaako kroppani ja mieleni ensisynnyttäjänä toimia oikein, säästää energiaa avautumisvaiheen jälkeiseen oikeaan ponnisteluun, vai väsähdänkö jo pelkillä alkumetreillä? Tiedän, että teen kaikin tavoin yhteistyötä henkilökunnan kanssa, luotto on kuitenkin heihin kova.

Tietysti myös se jännittää, että perätilasynnytyksellä on myös omat riskinsä. Vauvalla on viisinkertainen riski happivajeeseen. Napanuoran sotkeutumisen riski on puolestaan kymmenkertainen.
Mutta eipä se sektiokaan ole vaaraton. Itseäni eniten siinä arvuuttaa toipuminen. Pelkään hiukan leikkuuhaavan kipuja ja hoitoa ja sitä etten saisi nostella aluksi mitään painavaa.
Kuitenkin vaikka päätyisimme ensiviikolla altiesynnytykseen voi sektio kummitella silti takapiruna. Jos synnytys ei lähde tapeeksi rivakasti käyntiin, voi joutua kiireelliseen sektioon. Sinne ei edes isä pääse mukaan, hän kyllä saa lapsen ensimmäisenä rinnalleen, kun mahdollista minua vielä tikattaisiin. Siksi suunniteltu sektio kuulostaa inhimillisimmeältä. Aika on varattu etukäteen, tilaisuuteen pääsee omat tukijoukot mukaan saliin, vaikka siis kuvio onkin muuten sama, kun kiireellisessä sektiossa.

Noh olisiko tätä aihetta tähän aamuun pyöritelty ihan tarpeeksi? Muttahei laittakaa kommentteja jos jollain sama tilanne! Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille.

377pv Vaimona - Julkistus

Ajatus oli ja meni. Ensimmäistä hääpäivää piti juhlia kunnolla. Mutta sitten suunnitelmiin tuli töyssy. Iloksemme saimme todeta odottavamme kevätlasta. Suunnittelutyö juhlista kääntyikin uuden elämän kasvattamiseen.
Siitä johtuen blogikin koki kuoleman, en osannut tehdä suunnittelukirjoituksia, koska todellista suunnittelutyötä ei tapahtunut. En myöskään halunnut kirjoittaa tulevasta, vasta kun nyt, loppusuoralla.
Ja tänään on se päivä, kun olen ensimmäistä päivää vapaalla.
Nyt voin kuvainnollisesti nostaa jalat pöydälle ja rentoutua. Oikeasti nyt alkaa viimeisen kuukauden rutistus, valmistelutyö ja odotus. Kohta minusta tulee äiti!
Tätä kaikkea saatte nyt blogissani seurata.