390 pv Vaimona - Kääntöyritys

Päätin tämänkin aiheen jakaa blogissa, vaikka se onkin hyvin hekilökohtainen tuntemus. Mutta jos jotain mietityttää mitä tapahtuu vauvan kääntöyrityksessä niin tässä pääsee lukemaan oman versioni.

Itse olin kääntöyrityksessä rv 36, vauvan painoarvio silloin oli 2600g.
Ensin ajeltiin 20min käyriä. Eli vatsalleni oli asetettu kaksi anturia, jotka mittasivat sydämensykettä, liikkeitä ja supistuksia.
Tämän jälkeen siirryttiin lääkäriin. Ensin vauvan asento ultrattiin, jotta tiedettäisiin mitenpäin käännetään ja miten lapsi mahassa on. Asettauduin sairaaläsänkyyn selälleni jalat sammakkoasentoon ja sain kaksi suihkausta nirtoa suuhuni, se rentouttaa kohtua.

Kääntöyrityksiä oli kolme. Ensimmäisen teki erikoistuva lääkäri ja heti perään vain käsiä vaihtamalla jatkoi toinen vastaavalääkäri. Tässä välissä minulle tuli aivan kamalan huono olo nitrosuihkeesta, jota minulle oli ennen kääntöä annettu. Eli pidimme pientä taukoa ja sain vettä.
Oloni kohentui kun sain olla kylkiasennossa tauon ajan ja pääsimme yrittämään vastaavanlääkärin toimesta uudelleen. Kuten edellisessäkin yrityksessä toinen lääkäri ultrasi vatsani päältä kokoajan miten vauva liikkuu kohdussa ja miltä sydämen syke vaikuttaa. 
Lääkärin ote oli hyvin hellä ja vauva kääntyikin puoliksi. Peppu olisi jo noussut ylös, mutta pää ei suostunut laskeutumaan kuin puoliväliin kylkiluita. 

Toimenpiteen lopetettua sain makoilla rauhassa, koin nimittäin taas samaa verenpaineen laskua kun aiemmin, nyt myös jaloissani. Samalla erikoistuva lääkäri saneli epikriisini, ja kuulin vielä toimenpiteeni sanelun kautta. 

Lääkäri kehui kuinka osasin rentouttaa itseäni hengityksellä ja totesi, että hän lähtisi kokeilemaan uudestaan vielä ensiviikolla. 
Tämän jälkeen jäin vielä käyrien ajoon reiluksi puoleksi tunniksi. Olin hyvin väsynyt ja melkeimpä torkuin sängyllä. Kaikki näytti hyvältä, vauva jopa nukahti käyrillä hetkeksi ja alkoi lopuksi uudestaan jumppaamaan. Onneksi olin ottanut eväitä autoon joten sain tankattua itselleni hiukan energiaa kotimatkaan. Kotona väsymys jatkui ja makoilinkin loppupäivän sohvalla.

 Sain nukuttua hyvin, ja seuraavana päivänä tuntemukset käännöstä olivat edelleen hyvät. Vatsapeite oli hiukan arka, mutta muuta merkkiä edellispäivän möyhinnästä ei ole ilmennyt. 

Seuraava kääntöyritys on varattu ensiviikolle eli raskausviikolle 37, saas nähdä haluaako itseppäinen pikkukaveri kääntyä silloin.

387 pv Vaimona - Voihan Perätila!

Johan on ollut tunteikas viikko!
Aloitetaan nurinkurisesti, siitä missä pisteessä asiat alkoivatin jännittää.
Olin siis nyt vasta raskausviikolls 35 tutustumassa synnytyssairaalaani, (k-hks) koska tein töitä loppuun saakka ja lomailuni alkoi vasta näin myöhään. Tutustumiskäynnit nimittäin sijoittuivat vain lauantaille, enkä töitä tehdessä sitä vapaaksi olisi viitsinyt pyytää. Toisaalta hyvä näin, aiemmin jos sinne olisin ponkaissut voisivat tuntemukseni ja tiedonkeräykseni olla vajavaisemmat.
Hymyilytti nimittäin alkuluennolta siirryttäessämme muualle, edessäoleva tyttönen kommentoi toiselle (synnytystoivekaavakkeet saatuamme), että hän menee kyllä ihan sen mukaan mitä täällä lääkäri sanoo, puheista päätellen hänellä oli laskettuun vielä reilusti kuukausia aikaa. Mutta noinhan minäkin ajattelin vielä hetki sitten. Nyt lasketun ajan hiipiessä lähemmäksi ja lähemmäksi. (Tänäänhän on ylitetty jo se maaginen viimeisen kuuauden raja!)  On ajatuksiin tullut sitä, että miten minä haluaisin lapseni maailmaan. Titysti haluan kuunnella lääkäreitä ja kätilöitä, hehän ovat tässä hommassa ykkösiä, mutta jotain pieniä asiota, joihin voisin toiveillani vaikuttaa.

Mutta tosiaan se, että miksi ylipäätään päässä alkoi pyöriä paljon ajatuksia on se, että lapsemme on perätilassa. Siellä ollaan istuskeltu jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt alkaa koittaa se totuuden hetki, miten tässä toimitaan. Tiistaina minulla oli lääkärineuvola, jossa todennettiin virallisesti perätilassa olo. Lääkäri rusenteli vähän voimakkaammin ja ultrasi, julkistaakseen tietoni todeksi. Pää on edelleen tukevasti rintani alla ja peppu ja jalat alhaalla. Ultratessa arvipainoksi saatiin 2300g ja syntymän aikoihin lapsi painaisi n.3kg. Olin ihan tyytyväinen lapsi olisi siis hyvän kokoinen, mutta kuitenkin pieni, että alatiesynnytys onnistuisi luultavammin, ainakin koon puolesta. Ei tässä, seuraavalle tiistaille (eli ensiviikolle) lääkäri aikaa sitten synnytyssairaalaan, jossa kääntöä voitaisiin kokeilla ja muutenkin minut tutkittaisiin paremmin.

Lauantaina tutustumisessa, kierroksen lopuksi kerroin esittelevälle kätilölle tilanteeni, hän kyseli tiesinkö miten lapsi istuu mahassani, kerroin ettei asiasta oltu puhuttu minulle. Sainkin ylimääräisen ultrauksen, koska hänellä oli aikaa. Edelleen todettiin lapsen olevan pää ylöspäin ja istuvan nätisti jalkojensa päällä. Asentoon hän totesi, että tämä on helpompia asentoja joista lapsi kääntyy, mutta samalla myös sen, että aika ahdasta näyttäisi jo olevan. Ihana saada lisätietoa mitä ensiviikon tiistaina tapahtuu, hän kertoi kuinka vatsaani öljyttäisiin ja lääkäri painaisi päästä ja pyllystä lasta kiertoon, ei kipeästi mutta voimakkaasti.
Yllätyksenä kuitenkin tuli, että nyt ultratessa painoarvio tippui 1915g, eli jos lapsi syntyisi tällä hetkellä hän varmaankin joutuisi tarkkailuun painonsa johdosta. Virallinen ennenaikaisuuden tai keskosen painorajahan on 2500g. Olenkin lukenut jo vähän vanhentuneesta tiedosta, että täysaikaisista sikiöistä vain 3–4 prosenttia on väärin päin.
Keskosilla perätila on yleisempi (eli ennen vko 28 syntyvät) jopa 20 prosenttia. Ennenaikaisissa synntyksissä (eli ennen vko 37 syntyvät) perätilaprosentti on 10–12%. Tässä hetkessä kuuluisin siis tukevasti tuohon viimeiseen 10-12 prosenttiin.

Olenkin siis ristiriitaisissa tunnelmissa, odotanko vaan kiltisti ensiviikkoon ja kääntöön mitä tapahtuu. Vai pitääkö minun varmuudeksi miettiä kahta erilaista strategiaa syntymään. Se että lapsi syntyy perätilassa tai se, että se saadaan kääntymään ja tulee normaali synnytys. En sano etteikö mikätahansa lopputulema minua jollaintapaa jännittäisi, onhan tämä aivan uusi ja ihmeellinen kokemus.

Koko raskauden ajan olen ajatellut, että lapsi syntyy tietysti alatiesynnytyksenä. Mahdollinen perätila kuitenkin rajoittaa sitä, lantioni on oltava riittävän suuri (ja sikiön on oltava painoltaan alle neljä kiloa, tämä ei näillä näkymin ehdi millään minulla poksua rikki)
Lisäksi perätilalapsen alatiesynnytyksessä äidin täytyy olla erityisen aktiivinen, koska kaikkia apupävileitä, joita pää edellä syntyessä voi käyttää ei perätilalliseen voi soveltaa. Perjaatteessa äidin täytyy jaksaa ponnistaa lapsi omin voimin maailmaan. Eli osaako kroppani ja mieleni ensisynnyttäjänä toimia oikein, säästää energiaa avautumisvaiheen jälkeiseen oikeaan ponnisteluun, vai väsähdänkö jo pelkillä alkumetreillä? Tiedän, että teen kaikin tavoin yhteistyötä henkilökunnan kanssa, luotto on kuitenkin heihin kova.

Tietysti myös se jännittää, että perätilasynnytyksellä on myös omat riskinsä. Vauvalla on viisinkertainen riski happivajeeseen. Napanuoran sotkeutumisen riski on puolestaan kymmenkertainen.
Mutta eipä se sektiokaan ole vaaraton. Itseäni eniten siinä arvuuttaa toipuminen. Pelkään hiukan leikkuuhaavan kipuja ja hoitoa ja sitä etten saisi nostella aluksi mitään painavaa.
Kuitenkin vaikka päätyisimme ensiviikolla altiesynnytykseen voi sektio kummitella silti takapiruna. Jos synnytys ei lähde tapeeksi rivakasti käyntiin, voi joutua kiireelliseen sektioon. Sinne ei edes isä pääse mukaan, hän kyllä saa lapsen ensimmäisenä rinnalleen, kun mahdollista minua vielä tikattaisiin. Siksi suunniteltu sektio kuulostaa inhimillisimmeältä. Aika on varattu etukäteen, tilaisuuteen pääsee omat tukijoukot mukaan saliin, vaikka siis kuvio onkin muuten sama, kun kiireellisessä sektiossa.

Noh olisiko tätä aihetta tähän aamuun pyöritelty ihan tarpeeksi? Muttahei laittakaa kommentteja jos jollain sama tilanne! Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille.