387 pv Vaimona - Voihan Perätila!

Johan on ollut tunteikas viikko!
Aloitetaan nurinkurisesti, siitä missä pisteessä asiat alkoivatin jännittää.
Olin siis nyt vasta raskausviikolls 35 tutustumassa synnytyssairaalaani, (k-hks) koska tein töitä loppuun saakka ja lomailuni alkoi vasta näin myöhään. Tutustumiskäynnit nimittäin sijoittuivat vain lauantaille, enkä töitä tehdessä sitä vapaaksi olisi viitsinyt pyytää. Toisaalta hyvä näin, aiemmin jos sinne olisin ponkaissut voisivat tuntemukseni ja tiedonkeräykseni olla vajavaisemmat.
Hymyilytti nimittäin alkuluennolta siirryttäessämme muualle, edessäoleva tyttönen kommentoi toiselle (synnytystoivekaavakkeet saatuamme), että hän menee kyllä ihan sen mukaan mitä täällä lääkäri sanoo, puheista päätellen hänellä oli laskettuun vielä reilusti kuukausia aikaa. Mutta noinhan minäkin ajattelin vielä hetki sitten. Nyt lasketun ajan hiipiessä lähemmäksi ja lähemmäksi. (Tänäänhän on ylitetty jo se maaginen viimeisen kuuauden raja!)  On ajatuksiin tullut sitä, että miten minä haluaisin lapseni maailmaan. Titysti haluan kuunnella lääkäreitä ja kätilöitä, hehän ovat tässä hommassa ykkösiä, mutta jotain pieniä asiota, joihin voisin toiveillani vaikuttaa.

Mutta tosiaan se, että miksi ylipäätään päässä alkoi pyöriä paljon ajatuksia on se, että lapsemme on perätilassa. Siellä ollaan istuskeltu jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt alkaa koittaa se totuuden hetki, miten tässä toimitaan. Tiistaina minulla oli lääkärineuvola, jossa todennettiin virallisesti perätilassa olo. Lääkäri rusenteli vähän voimakkaammin ja ultrasi, julkistaakseen tietoni todeksi. Pää on edelleen tukevasti rintani alla ja peppu ja jalat alhaalla. Ultratessa arvipainoksi saatiin 2300g ja syntymän aikoihin lapsi painaisi n.3kg. Olin ihan tyytyväinen lapsi olisi siis hyvän kokoinen, mutta kuitenkin pieni, että alatiesynnytys onnistuisi luultavammin, ainakin koon puolesta. Ei tässä, seuraavalle tiistaille (eli ensiviikolle) lääkäri aikaa sitten synnytyssairaalaan, jossa kääntöä voitaisiin kokeilla ja muutenkin minut tutkittaisiin paremmin.

Lauantaina tutustumisessa, kierroksen lopuksi kerroin esittelevälle kätilölle tilanteeni, hän kyseli tiesinkö miten lapsi istuu mahassani, kerroin ettei asiasta oltu puhuttu minulle. Sainkin ylimääräisen ultrauksen, koska hänellä oli aikaa. Edelleen todettiin lapsen olevan pää ylöspäin ja istuvan nätisti jalkojensa päällä. Asentoon hän totesi, että tämä on helpompia asentoja joista lapsi kääntyy, mutta samalla myös sen, että aika ahdasta näyttäisi jo olevan. Ihana saada lisätietoa mitä ensiviikon tiistaina tapahtuu, hän kertoi kuinka vatsaani öljyttäisiin ja lääkäri painaisi päästä ja pyllystä lasta kiertoon, ei kipeästi mutta voimakkaasti.
Yllätyksenä kuitenkin tuli, että nyt ultratessa painoarvio tippui 1915g, eli jos lapsi syntyisi tällä hetkellä hän varmaankin joutuisi tarkkailuun painonsa johdosta. Virallinen ennenaikaisuuden tai keskosen painorajahan on 2500g. Olenkin lukenut jo vähän vanhentuneesta tiedosta, että täysaikaisista sikiöistä vain 3–4 prosenttia on väärin päin.
Keskosilla perätila on yleisempi (eli ennen vko 28 syntyvät) jopa 20 prosenttia. Ennenaikaisissa synntyksissä (eli ennen vko 37 syntyvät) perätilaprosentti on 10–12%. Tässä hetkessä kuuluisin siis tukevasti tuohon viimeiseen 10-12 prosenttiin.

Olenkin siis ristiriitaisissa tunnelmissa, odotanko vaan kiltisti ensiviikkoon ja kääntöön mitä tapahtuu. Vai pitääkö minun varmuudeksi miettiä kahta erilaista strategiaa syntymään. Se että lapsi syntyy perätilassa tai se, että se saadaan kääntymään ja tulee normaali synnytys. En sano etteikö mikätahansa lopputulema minua jollaintapaa jännittäisi, onhan tämä aivan uusi ja ihmeellinen kokemus.

Koko raskauden ajan olen ajatellut, että lapsi syntyy tietysti alatiesynnytyksenä. Mahdollinen perätila kuitenkin rajoittaa sitä, lantioni on oltava riittävän suuri (ja sikiön on oltava painoltaan alle neljä kiloa, tämä ei näillä näkymin ehdi millään minulla poksua rikki)
Lisäksi perätilalapsen alatiesynnytyksessä äidin täytyy olla erityisen aktiivinen, koska kaikkia apupävileitä, joita pää edellä syntyessä voi käyttää ei perätilalliseen voi soveltaa. Perjaatteessa äidin täytyy jaksaa ponnistaa lapsi omin voimin maailmaan. Eli osaako kroppani ja mieleni ensisynnyttäjänä toimia oikein, säästää energiaa avautumisvaiheen jälkeiseen oikeaan ponnisteluun, vai väsähdänkö jo pelkillä alkumetreillä? Tiedän, että teen kaikin tavoin yhteistyötä henkilökunnan kanssa, luotto on kuitenkin heihin kova.

Tietysti myös se jännittää, että perätilasynnytyksellä on myös omat riskinsä. Vauvalla on viisinkertainen riski happivajeeseen. Napanuoran sotkeutumisen riski on puolestaan kymmenkertainen.
Mutta eipä se sektiokaan ole vaaraton. Itseäni eniten siinä arvuuttaa toipuminen. Pelkään hiukan leikkuuhaavan kipuja ja hoitoa ja sitä etten saisi nostella aluksi mitään painavaa.
Kuitenkin vaikka päätyisimme ensiviikolla altiesynnytykseen voi sektio kummitella silti takapiruna. Jos synnytys ei lähde tapeeksi rivakasti käyntiin, voi joutua kiireelliseen sektioon. Sinne ei edes isä pääse mukaan, hän kyllä saa lapsen ensimmäisenä rinnalleen, kun mahdollista minua vielä tikattaisiin. Siksi suunniteltu sektio kuulostaa inhimillisimmeältä. Aika on varattu etukäteen, tilaisuuteen pääsee omat tukijoukot mukaan saliin, vaikka siis kuvio onkin muuten sama, kun kiireellisessä sektiossa.

Noh olisiko tätä aihetta tähän aamuun pyöritelty ihan tarpeeksi? Muttahei laittakaa kommentteja jos jollain sama tilanne! Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille.

381pv Vaimona - Ystävyys

Lauantaina oli virallinen päivä, kun jäin äitiyslomalle. Sain töistä pienen varaslähdön ylityötuntien ansiosta ja sain lomailla jo puoli viikkoa etukäteen. No mitä tässä ajassa olen ehtinyt tekemään, vai olenko mitään?

No ainakin sen, että olen järjestänyt aikaa ystävilleni. Sanotaan ihan reilusti, työssäkäynti on haitannut häiritsevästi yrityksiäni nähdä ystäviäni. Niin ja myös laiskuus, itse ainakin tunnustan, että useimmiten on ihanampi vaihtoehto valita sohvalla makoilu kun se että ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee kissanristiäisiin (ja hyvällä sanottuna :D).

Ensimmäisen viikon aikana olen ehtinyt lounastaa ja kahvitella vanhojen työkavereideni kanssa, joita en ole työpaikkaani vaihdettua nähnyt niin säännöllisesti kuin olisin toivonut.

Ja olen myös viettänyt laatuaikaa koirani kanssa. Valitettavasti se on ehkä eniten saanut kärsiä raskaudestani. Töissä olen nimittäin hyvin jaksanut, kotiin tullessani en kovin mielelläni ole lähtenyt ulos liukastelmaan. Lenkit siis ovat huomattavasti pienentyneet viime aikoina. Viikolla kuitenkin kävimme jolkotelemassa uuden koirakaverin kanssa pellolla. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta kyllä näistä ystävykset vielä tehdään, kun ajatukset vaan lopulta kohtaavat.

Tärkein viimeviikon tapahtuma oli kuitenkin se, että minut yllätettiin tyystin ystävieni voimin lauantaina. He olivat järjestäneet minulle vauvakutsut! Tästä ihanasta tapahtumasta kirjoittelen toisen kerran, kun saan itselleni jotain kuvamateriaalia. Mutta sen voin sanoa. Minulla on aivan ihania ystäviä!

377pv Vaimona - Julkistus

Ajatus oli ja meni. Ensimmäistä hääpäivää piti juhlia kunnolla. Mutta sitten suunnitelmiin tuli töyssy. Iloksemme saimme todeta odottavamme kevätlasta. Suunnittelutyö juhlista kääntyikin uuden elämän kasvattamiseen.
Siitä johtuen blogikin koki kuoleman, en osannut tehdä suunnittelukirjoituksia, koska todellista suunnittelutyötä ei tapahtunut. En myöskään halunnut kirjoittaa tulevasta, vasta kun nyt, loppusuoralla.
Ja tänään on se päivä, kun olen ensimmäistä päivää vapaalla.
Nyt voin kuvainnollisesti nostaa jalat pöydälle ja rentoutua. Oikeasti nyt alkaa viimeisen kuukauden rutistus, valmistelutyö ja odotus. Kohta minusta tulee äiti!
Tätä kaikkea saatte nyt blogissani seurata.