Blogissa seurataan allekirjoittaneen elämää rouvana ja äitinä.

30. huhtikuuta 2017

424 pv Vaimona - Viikko lisää (417 pv Vaimona - Laskettu aika)

Vielä mahassa rv 38+4
Edit. Teksti jäi kesken vauva-arjen (kuplan) takia, mutta mitäpä vanhaa kirjoitusta muuttamaan. Tehdään lisäyksiä väleihin.

Tänään 18.4 olisi raskauteni laskettu aika, päivä jota odotettiin kuin kuuta nousevaa. Mutta iloksemme saimme pienokaisen jo viikko sitten syliimme rv 38+6. Ensimmäinen viikko on kulunut hujauksessa.
Olimme sairaalassa ma-to eli vauvan ensimmäisen kolmen päivän tarkastuksen ajan. Koska kaikki oli sujunut hyvin ja vauvalla oli kaikki kunossa pääsimme kotiin. Ja olikin aivan ihanaa päästä kotiin.
Vauvan sänky oli sairaalassa olo aikana päässyt omalle paikalleen ja olin kiitollinen, että olin jaksanut laittaa wc ja vaatekaapin kuntoon vauvan tuloa varten. Tosin heti toisena päivänä päädyin järjestelemään vaatekaappia, sillä tuntui että kaikki vaatteet vaan ovat liian isoja. No ensimmäisen neuvolatarkastuksen jälkeen näyttäisi siltä, että kasvu on lähtenyt hyvin käyntiin ja vaatteet ovat tuota pikaa hyvän kokoiset.
Kauaa emme kodin rauhassa ehtineet lekotella, sillä olimme sopineet, että mieheni voisi pitää varpajaisjuhlat heti viikonloppuna. Yövyin siis äitini luona yhden yön vauvan kanssa. Pääsin siis takaisin hemmottelun makuun, koska äitini auttoi ja kokkasi. Mukavaa oli olla vielä päivä hemmoteltavana. Mutta on se kaikesta huolimatta ihaninta olla vain kotona. Mieskin on muutaman viikon lomalla, joten saan nauttia hänenkin seurastaan. Tosin hitusen jännittää se, kun hänen lomansa loppuu, minun on muutettava päivärytmiäni.
Edit. Nyt olen luuhannut aamuisin itse aamutakissa. Vauveli tietysti hoidetaan heti aamupesujen kautta päiväkuntoon. Vasta puolenpäivän aikaan olen itse pukeutunut kunnolla päivään (ja siirtänyt vastuun vauvasta miehelle) ja lähtenyt koiran kanssa lenkille. Samaan rakoon olen pessyt pyykkiä ja järjestellyt kotia. Ensiviikolla sitten katsotaan miten arki oikeasti lähtee käyntiin. Olen kuitenkin kiitollinen, että mieheni pystyi olemaan nämä pari viikkoa kotosalla tukemana.

Miten muiden alkutaipaleet ovat lähteneet liikenteeseen?

8. huhtikuuta 2017

407 pv Vaimona - Sairaalakassi osa. 2

Vähiin käy - ennen kun loppuu
Sanotaanko nyt näin, että ensimmäisen sairaalakassin sisällön saatoin pakata vähän kiireellä. Taka-ajatuksena oli siis, että jos jostain kumman syystä ensimmäisessä kääntöyrityksessä olisi tapahtunut jotain, olisi minulla kassi mukana autossa. Nyt olen sitä samaista kassia ajeluttanut jo monta viikkoa ja kilometriä edestakasin kodin ja sairaalan, kaupan ja kyläpaikkojen välillä.

Viimeisen kontrollikäynnin jälkeen päätin, että nyt laitetaan nyssykät ruotuun ja kasataan se oikea ja järkevä sairaalakassi. (jos minun ajatusmaailmallani sellaisen aikaiseksi saa..)

Päätin siirtää vauvan kotiutumisvaatteet turvakaukaloon, jonka mies saa tuoda tullessaan. Vasta, kun pääsisimme kotiutumaan. Sää on edelleen vaihdellut hyvin kylmästä hyvin lämpimään, siksi laitoin mukaamme äitiyspakkauksen haalarin. Mukana on aivan ihana lippapipo ja vaatteet. Kuvan oton jälkeen äitini toi vielä ihanan nallepeiton, jonka aion ottaa myös mukaan. Toiseen kassiin pakkasin sukkia ja lapasia, joista sitten valiutuu kotiinlähtiessä parit.

Liberolaukkua päätin hyödyntää vauvatavaroihin. Mikä sitten lienee sairaalassa tarpeellista ja mikä ei niin se on sitten tyystin eri asia. Kestovaippa ja muutama kertis päätyivät mukaan. Muutama rasva-puteli ja purnukka. Vaatteita siltä varalta, että olemme sairaalassa hetken pidempää, ja muutamia vieraita käy meitä katsomassa. Halusin, että minulla on mahdollisuus pukea vauvan päälle oma pusero vierailun ajaksi. Otin senkin vuoksi vaatteita mukaan, sillä viime kerta, kun aivan pienokaista olen pukenut on - noh monen vuoden takaa. Pitää siis reipastua sairaalassa, ja tuntea että ei se lapsi rikki vaatteiden vaihdossa mene. Lisäksi rintaliivinsuojuksia ja nännikumit pakkasin tuohon kassiin.

Pitikin sotkea vielä syntymäkortit, jos vaikka joku tuttu eksyy blogiin!
Omaan kassiini pakkasin lämpöisä juttuja. Inhoan ajatusta, että minulla olisi kylmä! Nimittäin sairaalassa käyrillä käydessäni olisin tarvinnut villasukat ja peiton päälleni. Noh mukana on tietysti kotiutumisvaatteet. Löysät housut ja paita. Imetysliivit ovat vielä ostamatta, mutta sen yritän korjata ensiviikolla! Muutama pari isoja villasukkia, fleece-kylpytakki, lämpöpeitto, lämpöpussi (jo ihan ajatellen mahdollsia supistuskipuja helpottamaan) Ja muutama puteli ja purnukka ja hygieniatarvike. Suklaalevyn pala (ja kuvasta puuttuu viel miehelle oma suklaalevy) Niin ja tietysti paperia ja kynät, sekä syntymäkortit, jotka ajattelin täytellä laitoksella valmiiksi saakka ja lähettää.

Kuvasta puuttuu vielä neuvolakortti, kamera ja kännykkä, ne päätyvät pieneen käsilaukkuun, koska niitä tarvitaan vielä tässä odottelu-aikanakin.

6. huhtikuuta 2017

405 pv Vaimona - Perätila-Prinssin kontrolli

Tosiaan vihjailin tuolla aiemmassa postauksessa, että raskaudestani on jotain `uutta` tietoa. Tänään tosiaan käyty lääkärissä viimeistä kertaa (toivottavasti) ennen syntymää.

sairaala-look magneettikuvauksessa

Meidän perätilanen, kun ei viikko sitten (rv37+0) tapahtuneessa kääntöyrityksessä halunnut vieläkään kääntyä, niin jouduin lisätutkimuksiin.

Viimeviikolla (rv37+1) kävin lantion magneettikuvassa. Jos jotain mietityttää mitä siellä tapahtui, niin. Vaihdettiin omat vaatteet pois (alushousut ja sukat jäivät jalkaan). Mitään koruja ja metalliesineitä ei saanut olla. Tämän jälkeen siirryin pötköttämään laverille, sain jalkojeni alle tuen ja korvilleni kuulosuojaimet. Tämän jälkeen minut tyrkättiin magneettikuvaus tunneliin, jossa piti olla mahdollisimman liikkumatta 20 min ajan. Ja kyllä se 20min aika pitkältä ajalta tuntui, lopussa aloin laskemaan minuutteja, koska tunnelista puhalsi kylmää ja raikasta ilmaa niin suurella teholla, että silmistä alkoi vuotamaan vedet.
Tuloksia ilmoitettiin jo samalla viikolla puhelimitse.

Tänään (rv38+2) kävin vielä lähi tarkastuksessa. Se tehtiin käsikopelolla ja vielä mitattiin vauva tarkemmin. Lääkäri otti useamman mitan, jotta saataisiin mahdollisimman tarkka tämänhetkinen tulos. Kaikki mitat olivatkin kunnossa ja vauvan tulolle annettiin vihreää valoa.
Käyrä 1 rv 37, ennen kääntöä

Käyrä 2 rv 37, käännön jälkeen

Käyrä 3 rv 38+2, pt kontrolli

Käyrillä näkyi selviä ja säännöllisiä supistukisa ja vauva oli jo hyvin alhaalla, joten toivottavasti odottavan aika ei ole pitkä. Ja tosiaan en siis aiemmin ollut tiennyt, että liikkeet joita tunsin ovat käyrän mukaan supistuksia. Olen pitänyt niitä enemminkin vauvan jumppatuokioina. Jalat kun ovat kuitenkin olleet alaspäin ja siellä alueella ne kaikki muljunnat ovat tuntuneet. Nyt siis ollaan tarkemmin kuulolla näiden tuntemuksien ja liikkeiden kanssa, että milloin alakaisivat voimistua ja olemaan säännöllisiä synnytys-supistuksia.

Onko jollain muulla ollut tilanne, että ei ole tunnistanut harjoitussupistuksia, mutta ns. oikeiden supistusten tullessa tilalle on ollut heti kartalla, että mitä nyt tapahtuu.

5. huhtikuuta 2017

404 pv Vaimona - Vauva tulee - olenko valmis?

Päivät alkavat käymään pikkuhiljaa vähiin ja itselle piti tunnustaa, että nyt on pakko alkaa siivoamaan! Joka päivä on yritetty ahertaa siisteyden ja vauva-juttujen eteen. Valmiiksi on saatu wc-vauvanurkkaus. Meillä siis lapsukainen aluksi tulossa samaan makuuhuoneeseen nukkumaan pinnasänkyyn. Hyvän unirytmin (ja luoton itseeni) saavutettua siirtyisi sitten toiseen huoneeseen, jota en kyllä vielä ole ehtinyt remppailla vauvaa varten.

Makuuhuoneemme yhteydessä oleva wc muutti ilmettään aivan totaalisesti. Omat putelini ja purnukkani (plus miljoonat hiusklipsut) saivat siirtyä vauvajuttujen tieltä.

Vaipanvaihto alustana meillä on vanerinen leipurinalusta. Ompelin itse pehmusteen, vanhasta petauspatjastastamme. Vaaleansiniset säilytykorit ostin vartavasten ikeasta ja jo aiemmin ostetut valkoiset metallirasiat samasta paikasta löysivät paikkansa säilytysjärjestelmästä.

kaikki vielä paketeissaan.
 
Nyt tuntuu, että tuota tavaraa on ihan hirveästi! Mutta kai kaikki paikkansa löytävät, kun vihdoin pääsee viettämään arkea vauvan kanssa. Ja tosiaan pieni sananen noista tarvikkeista. Olen ostanut itse yhden paketin rintaliivinsuojia, tutin (kuva alla) ja nännikumit. Niin ja tietysti kestovaippoja ostin käytettynä muutaman isomman satsin.
Kaikki muu on kerääntynyt ilmaisista tuotteista kuten Lastentarvikeliikkestä saatavasta BabyBoxi.sta, K-ketjusta saatavasta Libero-laukusta. Tietysti Kelan äitiyspakkauksen mukana tuli paljon kaikkia tarvikkeita ja BabyShowereillani yllätyslahjan muodossa tuli myös paljon kaikkea tarpellista. Voin tunnustaa, että oikeastaan en edes tiedä puuttuuko minulta vielä jotain tarpeellista tai onko jotain tarpeetonta ihan liikaa. Mutta sen annan selvitä ensimmäisten viikkojen aikana, kun olemme kotiutuneet takaisin sairaalasta.
Meillähän pinnasänky tuli ostettua käytettynä jo syksyllä, ja ensin sitä säilytettiin lämpimässä autotallissamme. Jouluna sänky kannettiin yhteistuumin yläkertaan (nauroin että meillä on nyt jouluseimi ihan omasta takaa) ja siinä sohvan takana olohuoneessa se vieläkin nököttää. Sänky on täyspuuta, joten vaikka kuinka sen maagisesti haluaisin paikalleen yksin siirtää, ei se minulta enää onnistu. Toivon, että se on siirtynyt viimeistään oikealle paikalleen siinä vaiheessa, kun sairaalasta olisin valmis vauvan kanssa kotiin palaamaan.

Koska pinnasänky on isompi kuin tavalliset pinnikset, tein itse vanhasta verhokapasta suojuksen reunaan, lisäki suojus peittää kätevästi itse tehtyä korokepohjalevyä ja sängyn rungon rumana näkynyttä väliä. 
Makuuhuoneessamme paikka sängylle on jo valmiina ja jo koristeltunakin. BabyShowereista saatu It´s a BOY - viiri pääsi ryijyyn kiinni ja reunoille ripustin verhot. Kehujen innoittamana ostin lidlistä ison vartalotyynyn, jota voisin käyttää imetyksessä apuna. Ja olipa tyynyliinakin jo valmiiksi sävysävyyn!
Paikka valmiina - missä sänky?
Miltä teillä muilla näyttää, onko valmistelut vielä ihan puolitiessään? Ja vinkkaa jos tuntuu, että minulta voisi puuttua jokin must have-vauvatavara!