Blogissa seurataan allekirjoittaneen elämää rouvana ja äitinä.

29. maaliskuuta 2017

397 pv Vaimona - Raskausajan kuvausta

Tänään saimme toteutettua kuvaukset ja saimme ikuistettua vauvamahani. Halusin ikuistaa raskausaikani siistimmin pukeutuneena. Maha-aikaan kun ei yhtään juhlia sattunut olemaan, joissa olisi pakostakin päätynyt linssiludeksi. Kaikki juhlat oli vietetty aikana, jolloin kukaan ei vielä tiennyt raskaudestani ja mahanikin oli vielä maltillisisesti kasvanut.

Ihana ystäväni suostui kuvaamaan minua. Muistelimme, kuinka teineinä hän oli ottanut poseerauskuvia minusta. Laukku oli ollut täynnä vaatteita ja rekvisiittaa, jota vaihdoimme kuvauspaikkojen mukaan. Eli samalla linjalla edelleen mentiin.
Kuvaaminen oli oikeasti vaikeaa, kuinka valo ja varjo toimivat, niin että mahakin näkyy kunnolla. Kuinkapäin ja miten minun tuli seistä että kaikki näyttäisi kuvissa hyvälle. Ja lisäksi naureskelimme, että olen ajoittanut raskauteni väärin, ympäristö kun on hyvin karu tällähetkellä. Sovimme, että parin viikon päästä yritämme uudestaan jos tilassani ei tapahdu muutosta. Jos vaikka pajunkissat olisivat kunnolla puhjenneet, saisimme ihania pääsiäiskuvia. Mutta kyllä nytkin ihania ja hyviä otoksia tuli monta! (Nyt näin sinitaivaan pois rajattuna kuvat ovat vähän hassuja, koska pelkkä keväinen karu maa jää näkyviin.) Ilmakin onneksi suosi meitä, sillä kevätaurinko porotti ja ja lämmitti kuvausten ajan. Empä olisi näin montaa kuvaa jaksanut seisoskellakkaan ulkona, ellei minulla olisi ollut lämmin.
Pakko kuitenkin tunnustaa, kuvausten jälkeen kun pääsi kotiin lepäämään, niin kyllä kolotti. Koko odotusaika on minulle ollut todella helppo. Pystyin tekemään töitä loppuun saakka, enkä sen ennemmin kolotellut, kun nyt töissä muutenkaan. Mutta kyllä sen nyt alkaa huomaamaan, että kroppaan kertynyt lisäpaino ja se, että aletaan olla jo niin lopuillaan raskaudessa alkaa vaatia veronsa.

Tämä viikko on muutenkin ollut tapahtumarikas raskauteni osalta, mutta kirjoitan siitä aiheesta vasta kun asioita on enemmän selvillä. Ei voi muuta sanoa kun jännittäviä loppurauskauden päivä eletään näillä hetkillä.

23. maaliskuuta 2017

391 pv Vaimona - Postin tuo, postin tuo..

Tarkkaavainen laadunvalvoja työssään!
..postin tuo Pate jokaisen luo.
Viimeisten viikkojen rahapussinkevennystä tässä vaan harrastetaan.

Meille `tipahti postiluukusta` kolme pakettia samaan aikaan. Kaksi Jollyroomilta ja yksi Vauvatalo Johannalta.

Tärkeimmät ensin eli Maxi-Cosin kaukalo. Huh tämä menikin aika viimetippaan, tai no lopulta sitten ei, koska nythän se on vain asennusta vaille valmiina.
Tosiaan tilasin tuotteen Jollyroomin kautta, (mun milestä ne sivut on hyvät ja selkeät, mika on aika isona kriteerinä mun nettishoppailulle) jälkikäteen luin arvosteluja, kuinka lähettäminen on kestänyt jopa 2kk.. Pieni hikipisara nousi otsalle, mutta eipä huolta. Paketti oli noudettavissa ostopäivästä viikossa. Tässä hektisessä yhteiskunnassa se viikkokin tietysti voi tuntua kovin pitkältä ajalta.

Joo ja tilausta tehdessä meinasi turhamaisuus ottaa vallan, olisin nimittäin halunnut hiekanvärisen kaukalon, enkä mustaa. Mutta pakettitarjous kaukalosta ja telakasta oli onneksi liian houkutteleva ja kotiin kannettiin yhteispaketissa tämä kombo. Ja tyytyväinen olen, päätökseeni. Olen liikkeessä vaunujen oston yhteydessä kokeillut kaukaloa ja se on niin ihanan keveä. Kuten nyt näin kotioloissakin tuntuu olevan, ettei kaupassa ollut huijausversiota näytillä. :)
Toisen paketin sisältöön samasta yrityksestä en vielä sekoa, koska ne on sitten lastenhuoneen sisustustavaraa, ja niistä haluan kertoa, kun se vauvanurkkaus saadaan valmiiksi.

Stokken TrippTrapp tuli ostettua siistikuntoisena käyettynä nettikirpputorilta. Joten sitten päätin tuhlata ylijääviä rahoja uuteen Newborn Set - lisäosaan. Olin katsellut niitäkin käyettynä. Mutta jos uuden ja käytetyn ero on vain 20eur, hyvässä tapauksessa pienempi koska myyntihinnat eivät sisältäneet postikuluja ei mielestäni ollut mitään järkeä käytettyä tuotetta ostaa. Toisaalta tämä kertoo sen, että tuotteella on hyvä jälleenmyyntiarvo.

Lisäosan ostin Vauvatalo Johannalta.  Kaikilla nettisivuilla, joista tuotetta katselin oli tuote saman hintainen ja taisi tulla ilman postikuluja, mutta osa sivuista oli ihan käsittämätöntä sekamelskaa. (ostopäätöksessäni painottui selvälukuisimmat nettisivut) Täältä nettikaupasta tuote tuli kahdessa päivässä, että eipä sitä tarvinnut hetkeäkään odotella. Tyytyväinen olen palvelun nopeuteen, itseäni vain ihmetyttää palautuslomaketta lukiessani, että tuote pitää palauttaa myyntikuntoisena, ja myös sen myyntipaketin on oltava myyntikuntoinen. Omani oli ainakin ihan rullalla, koska pehmeän pahvilaatikon päällä oli ainoastaan muovipussit. Mitenhän mahdollisen palautuksen yhteydessä olisi käynytkään, kun paketti ruttuisena olisi palautunut.

Ainiin ja paketinhakureissulla sain vihdoin haettua ilmaisen Liberolaukunkin K-Citymarketista. Näin kun sisältöä katsoo, suosittelen sitä kaikkien hakevan, ilmaiseksi kun sen lappua vastaan saa. (hyllynreunassa tuotehintana taisi lukea 10eur). Itselleni ei ainakaan mainospostia ole tullut tilauksen ansiosta yhtään enempää kuin ennenkään.

22. maaliskuuta 2017

390 pv Vaimona - Kääntöyritys

Päätin tämänkin aiheen jakaa blogissa, vaikka se onkin hyvin hekilökohtainen tuntemus. Mutta jos jotain mietityttää mitä tapahtuu vauvan kääntöyrityksessä niin tässä pääsee lukemaan oman versioni.

Itse olin kääntöyrityksessä rv 36, vauvan painoarvio silloin oli 2600g.
Ensin ajeltiin 20min käyriä. Eli vatsalleni oli asetettu kaksi anturia, jotka mittasivat sydämensykettä, liikkeitä ja supistuksia.
Tämän jälkeen siirryttiin lääkäriin. Ensin vauvan asento ultrattiin, jotta tiedettäisiin mitenpäin käännetään ja miten lapsi mahassa on. Asettauduin sairaaläsänkyyn selälleni jalat sammakkoasentoon ja sain kaksi suihkausta nirtoa suuhuni, se rentouttaa kohtua.

Kääntöyrityksiä oli kolme. Ensimmäisen teki erikoistuva lääkäri ja heti perään vain käsiä vaihtamalla jatkoi toinen vastaavalääkäri. Tässä välissä minulle tuli aivan kamalan huono olo nitrosuihkeesta, jota minulle oli ennen kääntöä annettu. Eli pidimme pientä taukoa ja sain vettä.
Oloni kohentui kun sain olla kylkiasennossa tauon ajan ja pääsimme yrittämään vastaavanlääkärin toimesta uudelleen. Kuten edellisessäkin yrityksessä toinen lääkäri ultrasi vatsani päältä kokoajan miten vauva liikkuu kohdussa ja miltä sydämen syke vaikuttaa. 
Lääkärin ote oli hyvin hellä ja vauva kääntyikin puoliksi. Peppu olisi jo noussut ylös, mutta pää ei suostunut laskeutumaan kuin puoliväliin kylkiluita. 

Toimenpiteen lopetettua sain makoilla rauhassa, koin nimittäin taas samaa verenpaineen laskua kun aiemmin, nyt myös jaloissani. Samalla erikoistuva lääkäri saneli epikriisini, ja kuulin vielä toimenpiteeni sanelun kautta. 

Lääkäri kehui kuinka osasin rentouttaa itseäni hengityksellä ja totesi, että hän lähtisi kokeilemaan uudestaan vielä ensiviikolla. 
Tämän jälkeen jäin vielä käyrien ajoon reiluksi puoleksi tunniksi. Olin hyvin väsynyt ja melkeimpä torkuin sängyllä. Kaikki näytti hyvältä, vauva jopa nukahti käyrillä hetkeksi ja alkoi lopuksi uudestaan jumppaamaan. Onneksi olin ottanut eväitä autoon joten sain tankattua itselleni hiukan energiaa kotimatkaan. Kotona väsymys jatkui ja makoilinkin loppupäivän sohvalla.

 Sain nukuttua hyvin, ja seuraavana päivänä tuntemukset käännöstä olivat edelleen hyvät. Vatsapeite oli hiukan arka, mutta muuta merkkiä edellispäivän möyhinnästä ei ole ilmennyt. 

Seuraava kääntöyritys on varattu ensiviikolle eli raskausviikolle 37, saas nähdä haluaako itseppäinen pikkukaveri kääntyä silloin.

20. maaliskuuta 2017

388pv Vaimona - Kotiutumisvaatteet

Vielähän siihen on aikaa, että oma vauva tupsahtaa maailmaan - vai onko? 

Huomenna on perätiliasen kääntöyritys. En itse kääntöä jännitä. Mutta kuitenkin sen lopputulemaa. 


Vinkkinä olen saanut, että moni on varmuudeksi pakannut mukaansa kotiutumisvaatteet (jossain sairaaloissa kehotetaankin näin tekemään), vaikka synnytyksen käynnistyminen (kääntöyrityksen aikana, tai sen jälkeen) siltä istumalta onkin pieni todennäköisyys. 

Ajattelin, että noh eiväthän ne vaatteet ja kassit autossa mitään paina. Epämääräisten painoarvioiden johdosta yrittin kaivella pienimpiä vaatteita mitä kaapista löytyy. Kokolaput eivät mielestäni kerro koko totuutta (antavat tietysti hyvää osviittaa) mutta osa 60cm vaatteistani vastaa enemmän 50cm ja toisinpäin. Näin siis vaan mittailemalla yritin löytää sopivan kokonaisuuden. Tunnustan - jossain kohtaa turhamaisuuteni nosti päätään ja aloin miettiä, että mitkä vaatteet sopivat yhteen. Tärkeintä kuitenkin on, että lapsi siirtyy lämpöisenä sisätilasta sisätilaan. 

Ja kaiken kukkuraksi, kun luulin jo selvinneeni urakasta, muutama ihastuttava vaate olikin vielä pyykkipinossa. Joten pitikin mielessä alkaa mallailla, uusia kokonaisuuksia. Ehkä siirrän vaatteilla koreilun pinokaiselleni, kun en itse siinä niin hyvä ole.
 
Ajatuksenani on, että päällimäiseksi vedettäisiin äitiyspakkauksen haalari. Mutta se näyttää niin kamalan isolta! Onkohan mukaan pakattava kuitenkin pienempi haalari tai takki ja housut jotka kaapistani löytyvät. Miten te muut, oletteko kotiutuneet pienokaisen kanssa äitiyspakkauksen haalarissa?

Niin ja mukaanhan tietysti pakattiin vielä kestovaippa (joita olen ajatellut käyttäväni) ja kertakäyttövaippa, muutama rasvapönikkä ja puteli. 

Ja tietysti pitäisi osata myös miettiä mitä itselle haluaisi kotiutumisvaatteiksi laittaa.
 Onhan tässä vielä loppuilta aikaa kehitellä mukava ja ei puristava asukokonaisuus myös itselle. 



19. maaliskuuta 2017

387 pv Vaimona - Voihan Perätila!

Johan on ollut tunteikas viikko!
Aloitetaan nurinkurisesti, siitä missä pisteessä asiat alkoivatin jännittää.
Olin siis nyt vasta raskausviikolls 35 tutustumassa synnytyssairaalaani, (k-hks) koska tein töitä loppuun saakka ja lomailuni alkoi vasta näin myöhään. Tutustumiskäynnit nimittäin sijoittuivat vain lauantaille, enkä töitä tehdessä sitä vapaaksi olisi viitsinyt pyytää. Toisaalta hyvä näin, aiemmin jos sinne olisin ponkaissut voisivat tuntemukseni ja tiedonkeräykseni olla vajavaisemmat.
Hymyilytti nimittäin alkuluennolta siirryttäessämme muualle, edessäoleva tyttönen kommentoi toiselle (synnytystoivekaavakkeet saatuamme), että hän menee kyllä ihan sen mukaan mitä täällä lääkäri sanoo, puheista päätellen hänellä oli laskettuun vielä reilusti kuukausia aikaa. Mutta noinhan minäkin ajattelin vielä hetki sitten. Nyt lasketun ajan hiipiessä lähemmäksi ja lähemmäksi. (Tänäänhän on ylitetty jo se maaginen viimeisen kuuauden raja!)  On ajatuksiin tullut sitä, että miten minä haluaisin lapseni maailmaan. Titysti haluan kuunnella lääkäreitä ja kätilöitä, hehän ovat tässä hommassa ykkösiä, mutta jotain pieniä asiota, joihin voisin toiveillani vaikuttaa.

Mutta tosiaan se, että miksi ylipäätään päässä alkoi pyöriä paljon ajatuksia on se, että lapsemme on perätilassa. Siellä ollaan istuskeltu jo useamman kuukauden ajan, mutta nyt alkaa koittaa se totuuden hetki, miten tässä toimitaan. Tiistaina minulla oli lääkärineuvola, jossa todennettiin virallisesti perätilassa olo. Lääkäri rusenteli vähän voimakkaammin ja ultrasi, julkistaakseen tietoni todeksi. Pää on edelleen tukevasti rintani alla ja peppu ja jalat alhaalla. Ultratessa arvipainoksi saatiin 2300g ja syntymän aikoihin lapsi painaisi n.3kg. Olin ihan tyytyväinen lapsi olisi siis hyvän kokoinen, mutta kuitenkin pieni, että alatiesynnytys onnistuisi luultavammin, ainakin koon puolesta. Ei tässä, seuraavalle tiistaille (eli ensiviikolle) lääkäri aikaa sitten synnytyssairaalaan, jossa kääntöä voitaisiin kokeilla ja muutenkin minut tutkittaisiin paremmin.

Lauantaina tutustumisessa, kierroksen lopuksi kerroin esittelevälle kätilölle tilanteeni, hän kyseli tiesinkö miten lapsi istuu mahassani, kerroin ettei asiasta oltu puhuttu minulle. Sainkin ylimääräisen ultrauksen, koska hänellä oli aikaa. Edelleen todettiin lapsen olevan pää ylöspäin ja istuvan nätisti jalkojensa päällä. Asentoon hän totesi, että tämä on helpompia asentoja joista lapsi kääntyy, mutta samalla myös sen, että aika ahdasta näyttäisi jo olevan. Ihana saada lisätietoa mitä ensiviikon tiistaina tapahtuu, hän kertoi kuinka vatsaani öljyttäisiin ja lääkäri painaisi päästä ja pyllystä lasta kiertoon, ei kipeästi mutta voimakkaasti.
Yllätyksenä kuitenkin tuli, että nyt ultratessa painoarvio tippui 1915g, eli jos lapsi syntyisi tällä hetkellä hän varmaankin joutuisi tarkkailuun painonsa johdosta. Virallinen ennenaikaisuuden tai keskosen painorajahan on 2500g. Olenkin lukenut jo vähän vanhentuneesta tiedosta, että täysaikaisista sikiöistä vain 3–4 prosenttia on väärin päin.
Keskosilla perätila on yleisempi (eli ennen vko 28 syntyvät) jopa 20 prosenttia. Ennenaikaisissa synntyksissä (eli ennen vko 37 syntyvät) perätilaprosentti on 10–12%. Tässä hetkessä kuuluisin siis tukevasti tuohon viimeiseen 10-12 prosenttiin.

Olenkin siis ristiriitaisissa tunnelmissa, odotanko vaan kiltisti ensiviikkoon ja kääntöön mitä tapahtuu. Vai pitääkö minun varmuudeksi miettiä kahta erilaista strategiaa syntymään. Se että lapsi syntyy perätilassa tai se, että se saadaan kääntymään ja tulee normaali synnytys. En sano etteikö mikätahansa lopputulema minua jollaintapaa jännittäisi, onhan tämä aivan uusi ja ihmeellinen kokemus.

Koko raskauden ajan olen ajatellut, että lapsi syntyy tietysti alatiesynnytyksenä. Mahdollinen perätila kuitenkin rajoittaa sitä, lantioni on oltava riittävän suuri (ja sikiön on oltava painoltaan alle neljä kiloa, tämä ei näillä näkymin ehdi millään minulla poksua rikki)
Lisäksi perätilalapsen alatiesynnytyksessä äidin täytyy olla erityisen aktiivinen, koska kaikkia apupävileitä, joita pää edellä syntyessä voi käyttää ei perätilalliseen voi soveltaa. Perjaatteessa äidin täytyy jaksaa ponnistaa lapsi omin voimin maailmaan. Eli osaako kroppani ja mieleni ensisynnyttäjänä toimia oikein, säästää energiaa avautumisvaiheen jälkeiseen oikeaan ponnisteluun, vai väsähdänkö jo pelkillä alkumetreillä? Tiedän, että teen kaikin tavoin yhteistyötä henkilökunnan kanssa, luotto on kuitenkin heihin kova.

Tietysti myös se jännittää, että perätilasynnytyksellä on myös omat riskinsä. Vauvalla on viisinkertainen riski happivajeeseen. Napanuoran sotkeutumisen riski on puolestaan kymmenkertainen.
Mutta eipä se sektiokaan ole vaaraton. Itseäni eniten siinä arvuuttaa toipuminen. Pelkään hiukan leikkuuhaavan kipuja ja hoitoa ja sitä etten saisi nostella aluksi mitään painavaa.
Kuitenkin vaikka päätyisimme ensiviikolla altiesynnytykseen voi sektio kummitella silti takapiruna. Jos synnytys ei lähde tapeeksi rivakasti käyntiin, voi joutua kiireelliseen sektioon. Sinne ei edes isä pääse mukaan, hän kyllä saa lapsen ensimmäisenä rinnalleen, kun mahdollista minua vielä tikattaisiin. Siksi suunniteltu sektio kuulostaa inhimillisimmeältä. Aika on varattu etukäteen, tilaisuuteen pääsee omat tukijoukot mukaan saliin, vaikka siis kuvio onkin muuten sama, kun kiireellisessä sektiossa.

Noh olisiko tätä aihetta tähän aamuun pyöritelty ihan tarpeeksi? Muttahei laittakaa kommentteja jos jollain sama tilanne! Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille.


13. maaliskuuta 2017

381pv Vaimona - Ystävyys


Lauantaina oli virallinen päivä, kun jäin äitiyslomalle. Sain töistä pienen varaslähdön ylityötuntien ansiosta ja sain lomailla jo puoli viikkoa etukäteen. No mitä tässä ajassa olen ehtinyt tekemään, vai olenko mitään?

No ainakin sen, että olen järjestänyt aikaa ystävilleni. Sanotaan ihan reilusti, työssäkäynti on haitannut häiritsevästi yrityksiäni nähdä ystäviäni. Niin ja myös laiskuus, itse ainakin tunnustan, että useimmiten on ihanampi vaihtoehto valita sohvalla makoilu kun se että ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee kissanristiäisiin (ja hyvällä sanottuna :D).

Ensimmäisen viikon aikana olen ehtinyt lounastaa ja kahvitella vanhojen työkavereideni kanssa, joita en ole työpaikkaani vaihdettua nähnyt niin säännöllisesti kuin olisin toivonut.

Ja olen myös viettänyt laatuaikaa koirani kanssa. Valitettavasti se on ehkä eniten saanut kärsiä raskaudestani. Töissä olen nimittäin hyvin jaksanut, kotiin tullessani en kovin mielelläni ole lähtenyt ulos liukastelmaan. Lenkit siis ovat huomattavasti pienentyneet viime aikoina. Viikolla kuitenkin kävimme jolkotelemassa uuden koirakaverin kanssa pellolla. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta kyllä näistä ystävykset vielä tehdään, kun ajatukset vaan lopulta kohtaavat.

Tärkein viimeviikon tapahtuma oli kuitenkin se, että minut yllätettiin tyystin ystävieni voimin lauantaina. He olivat järjestäneet minulle vauvakutsut! Tästä ihanasta tapahtumasta kirjoittelen toisen kerran, kun saan itselleni jotain kuvamateriaalia. Mutta sen voin sanoa. Minulla on aivan ihania ystäviä!

9. maaliskuuta 2017

377pv Vaimona - Julkistus

Ajatus oli ja meni. Ensimmäistä hääpäivää piti juhlia kunnolla. Mutta sitten suunnitelmiin tuli töyssy. Iloksemme saimme todeta odottavamme kevätlasta. Suunnittelutyö juhlista kääntyikin uuden elämän kasvattamiseen.
Siitä johtuen blogikin koki kuoleman, en osannut tehdä suunnittelukirjoituksia, koska todellista suunnittelutyötä ei tapahtunut. En myöskään halunnut kirjoittaa tulevasta, vasta kun nyt, loppusuoralla.
Ja tänään on se päivä, kun olen ensimmäistä päivää vapaalla.
Nyt voin kuvainnollisesti nostaa jalat pöydälle ja rentoutua. Oikeasti nyt alkaa viimeisen kuukauden rutistus, valmistelutyö ja odotus. Kohta minusta tulee äiti!
Tätä kaikkea saatte nyt blogissani seurata.